Blog


Kuva kerrallaan
pic at the time



Kaikki kuvat
all pics





cousmous.net

116 päivää Australiassa!

8.9.2007: Missä me käytiin? Australia2007.kmz (google earth tiedosto)

30.8.2007

21:05 Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa iloisesti yllättävä vastaanottokomitea. Pitkän lennon aiheuttama täysimittainen töttöröö jättää käyttäytymisemme valitettavan sanattomaksi.

Lentokentältä matka Vihdin suunnalle mökille pariksi yöksi toipumaan mustikkapiirakan, ruisleivän, saunan ja maalaismaiseman avulla.

Mieltä vaivaa jonkinasteinen paluun aiheuttama ymmärtämättömyys ajasta ja paikasta.

T / N (N60.35660 E24.20818, Vihti)

29.8.2007

Hei Hei Australia !

T / N (S37.82803 E144.95755, Melbourne)

25.8.2007

Taas Christchurchissa ja samalla viimeistä päivää Uudessa Seelannissa. Huomenna lennetään aikaisin aamulla Melbourneen. Yhyy, palautettiin juuri tovi sitten tuo 3 viikkoa uskollisesti meitä majoittanut ja 3500km kuljettanut star trek maalauksin varustettu campervan. Ehdittiin kotiutua siihen jo varsin hyvin. Tavarat levällään pitkin laatikoita, ei siis tavaroiden raahamista hostellista toiseen. Eikä siinä enää niin kylmä ollut nukkuakaan kun oli paljon vaatetta päällä, makuupussi ja lämpimät täkit. Nämä kaikki siis kaikki yhtäaikaa!

Mikä saa ihmisen menemään 8 asteiseen valtamereen kohtuullisen kaukana rannasta kun aallot ovat venettä korkeampia. No delfiinit tietysti! Käytiin pulikoimassa Hector delfiinien kanssa Akaroa nimisen kaupungin edustalla. Siitä ne meni pienet puhisevat delfiinit ihan metrin päästä ohi. Ovat maailman uhanalaisimpia ja pienimpiä delfiinejä.

Ehdittiin pyrähtää reilun kolmen tunnin kävely uljaissa Mt Cookin maisemissa. Tätä ja muita aktiviteetteja varten ollaan ajettu pitkin poikin Etelä saarta varsin tehokkaasti.

T / N (S43.53782 E172.64189, Christchurch)

22.8.2007

Lyhyesti edellisen jälkeen tapahtuneesta; Käytiin laskettelemassa 17.8.2007, joka sattui olemaan Ninan syntymäpäivä Coronet Peakissa, aivan Queenstownin vieressä. Sieltä jatkettiin Te Anaun kautta Milford Soundiin, jossa maisemat olivat Norjan vuonojen tyyppisiä. Vuonot jäivät taakse ja kiiruhdettiin ratsastuspyrähdyksen jälkeen aivan etelä saaren eteläisimpään kolkkaan jossa yövyttiin Waipapa point nimisen majakan juurella. Majakan vieressä tuuli sen verran hirvittävästi ettei saatu ruokaa tehtyä kaasukeittimellä. Tuulista on myos täällä Dunedinissa, jonka vieressä olevalla Otago Peninsulassa moikattiin albratrosseja. Nyt matka jatkuu kohti Christchurchia, jossa auto palautetaan 25.8, ja josta lento Melbourneen aamulla 26.8.

T / N (S45.87282 E170.50220, Dunedin)

15.8.2007

Saavuttiin Uuteen-Seelantiin 6.8.2007 jahka oltiin ensin istuttu bussissa 17 tuntia Brisbanesta Sydneyhyn. Sydneyssä viivyttiin vain 1 kokonainen päivä, joten varsin tehokasta turisteilua tuli harjoitettua. Nähtiin pakolliset Bondi Beach, oopperatalo (joka oli yllättäen aika tosi hieno) ja Harbour Bridge. Sydneystä lento Uuteen-Seelantiin Christchurchiin eli etelä saarelle siis. Tarkoitus on siis kiertää pelkkää eteläsaarta 3 viikkoa. Ajokkina ja asuntona toimii todella hieno pakettiauto (campervan), jossa lämmityksestä ei ole tietoakaan vaikka lämpötila yöllä lähentelee nollaa.

Täälläkin on toiminta ollut aika tehokasta kun alkaa matka lähestyä uhkaavasti loppua. Ollaan lilluttu kuumissa lähteissä, nähty valaita Kaikourassa ja käyty 3 päivän vaelluksella Abel Tasmanin kansallispuistossa. Nyt matka jatkuu alas länsirannikkoa kohti jäätiköitä, vuoria ja vuonoja.

T / N (S41.98823 E171.30975, Punakaiki)

9.8.2007

Uudessa-Seelannissa. Uusia kuvia...

T / N (S42.41562 E173.67610, Kaikoura)

2.8.2007

Brisbane. 19 tuntia bussissa kököttämistä takana. Ihmeen kivuttomasti sujui ja saatiin jopa nukuttua monta monituista tuntia. Bussiin hypättiin lähes suoraan purjehdukselta saavuttuamme, eli aika tiukka ohjelma ollut viime päivinä. Purjehdus sen sijaan oli oikein rentouttava ja jälleen kerran käytiin huippu hienoissa maisemissa. Nähtiin jopa yksi valas, tosin varsin kaukaa ja lukuisia kilpikonnia, tosin vaan vilaukselta. Vene oli valitettavasti vaan tulvillaan brittejä joille maittoi enemmän bileistys kuin purjehtiminen mutta eipä tuo pahemmin haitannut kun nykyään on nuo unenlahjat varsin hyvät meillä molemmilla.

Brisbanessa ollaan vain kaksi yötä minkä jälkeen päästään taas bussiin istumaan. Tällä kertaa välillä Brisbane-Sydney 18 tuntia. Sydneyssä ollaan myös vain 2 yötä ennen lentoa Uuteen-Seelantiin.

T / N (S27.46062 E153.02838, Brisbane)

30.7.2007

Matka jatkuu! 19pv ihan uskomatonta uurastusta takana. Unohtakaa Nousukauden työttömän arkea Jakomäessa, kesäkurpitsoiden poimiminen maailman suurimmalla kesäkurpitsafarmilla on niin paljon parempaa. Kolme viikkoa joiden aikana vain kaksi vapaapäivää. Mutta me kestettiin se ja nyt saadaan lomailla ansaitusti. Hyviä kavereita saatiin taas kerran ympäri maailmaa!

Nyt ollaan kiiruhtamassa 2 yön Whithsunday purjehdukselle Airlie Beachista. Kiire, ei ehdi kirjoittaa enempää...

T / N (S20.27343 E148.72330, Airlie Beach)

12.7.2007

Viimeinkin töissä! Ollaan paikassa nimeltä Ayr eli itärannikolla jonkin verran Cairnsista etelään. Majoitutaan hostellissa missä päiväohjelma on seuraavanlainen: ylös klo 05:05, pikainen aamupala ja eväiden teko, bussi farmille (30 km päässä, S19.49423 E147.12285) lähtee klo 06:00 ja pellolle hyökätään noin klo 07; 07-14 selkä kyyryssä juostaan pitkin peltoa riviltä toiselle halvatun kesäkurpitsoita poimien, välissä yksi 15 minuutin tauko ja lähes koko ajan joku on valittamassa että toimii liian hitaasti/huolimattomasti/seisoo väärin/leikkaa väärin jne, lämmintä on noin 26 ja päällä on oltava pitkät housut ja pitkähihainen paita pistelevien ja ihottumaa aiheuttavien lehtien takia, vettä kuluu 3-4 litraa/hlö, hostellille takaisin noin klo 16 kun on ensin odottanut hikisenä bussia pari tuntia pellon laidassa paahtavassa auringossa, kylmä suihku koska lämmin vesi on loppu, hektinen ruoanlaitto, lamaantuneena telkkarin tuijotusta noin 30 min ja nukkumaan klo 20. Ja palkkahan on 10,5 euroa/tunti. Ja joka ikistä lihasta ym särkee aikalailla tauotta. Tämä kaikki yhdessä aiheuttaa kuitenkin sen että elämä täällä on suorastaan vitsikästä. Ihmiset on mukavia ja kaikki täällä ovat samassa jamassa. Tätä olisi nyt tarkoitus jatkaa 3 viikkoa, minkä jälkeen suuntana Uusi-Seelanti (toivon mukaan).

T / N (S19.574630 E147.406520, Ayr)

1.7.2007

Täällä sitä tosiaan ollaan itärannikolla ja nimenomaan Cairnsissa. Raivoisa työnhaku tosin kosahti heti alkuunsa, koska eihän täällä näin pohjoisessa nyt sitten olekaan mitään hedelmänpoimintaa tähän aikaan vuodesta. Näin ollen päätimme jatkaa sitä mikä on sujunut niin hyvin tähänkin asti eli olemattomien varojen tuhlaaminen. Koska Cairns osoittautui kamalaksi turistirysäksi, tehtiin vajaan viikon mittainen retki vielä pohjoisemmaksi Daintreen kansallispuistoon eli sademetsään ja paikkaan missä sademetsä kohtaa meren. Tehtiin hienoja kävelyretkiä ja majoituttiin rannalla sijaitsevassa hostellissa sademetsän keskellä. Kesä koitti myös meillekin viimeinkin nimittäin aurinko alkoi paistamaan sateisemman kauden jälkeen Port Douglasissa ja lämpötilakin kipusi päälle 20 asteen. Siispä vietimme matkan ensimmäisen rantapäivän hiekkarannalla auringossa makoillen ja meressä pulikoiden. JEE.

Kun saavuimme takaisin Cairnsiin, suuntasimme heti kohti Great Barrier Reef:iä ja sehän vasta hulppea retki olikin. Purjeveneellä matkattiin noin 4 tuntia riutalle, missä snorkkeloitiin suunnattoman kirkkaassa vedessä iltaan asti. Ihailtiin käsittämättömän värikkäitä ja hienoja kaloja ja uskomattomia koralleja. Yö nukuttiin veneessä riutan luona eli aikalailla keskellä merta. Aamulla ensimmäiseksi päästiin suorittamaan elämämme ensimmäinen sukellus ohjaajan kera. 26 minuuttia polskittiin pohjassa 12 metrin syvyydessä. Olihan se aika hienoa, mitä hengittämiseltä ehti havaita. Eikä edes hai syönyt eikä mikään meriörkki pistänyt. Ja nähtiin vielä Nemokin!! Mutta nyt on kyllä siirryttävä tosiaan sen työnhaun pariin, jos vaikka oltaisiin aavistuksen onnekkaampia jossain toisaalla.

T / N (S16.91519 E145.77245, Cairns)

21.6.2007

Alice Springs. 10 pv reissu 10 hengen voimin halki aavikon takana (Adelaide - Coober Pedy - Painted Desert - Simpson Desert - Uluru - Kata Tjuta - Kings Canyon - Alice Springs (ja miljoona muuta hienoa kohdetta)). 9 yötä nukuttiin maailman hienoimman tähtitaivaan alla swageissa (kuori+patja+makuupussi) pikkuisessa pakkasessa, ruuat kokattiin nuotiolla, uitiin kuumassa lähteessä keskella aavikkoa, pompittiin pölyisessä maastoautossa 3500 km ja vierailtiin uskomattoman hienoissa paikoissa ja oli aivan mahtavaa kaikin puolin. Nyt on vaan kamalaa olla taas sivistyksen parissa ja nähdä muita ihmisiä. Huomenna pitäisi lentää itärannikolle Cairnsiin ja aloittaa raivoisa työnhaku. Blaah. Yhtään ei haluaisi jättää mukavaa porukkaa mutta onpahan ainakin lämmin viimeinkin.

T / N (S23.71348 E133.87561, Alice Springs)

3.6.2007

Nähtiin ihan oikeita Koaloita, ihan sellaisenaan vain puussa mutustelemassa lehtiä. Ne oli tosi leppoisan näköisiä ja tosi söpöjä!
Mitä ihmettä? Pitää siirää kelloja puolituntia. Mitä järkeä siinä nyt on. No ilmeisesti jotain kun täällä South Australiassa niin pitää tehdä.
Myös Great Ocean Road takana. Oli erittäin kiva päästä pois Melbournesta ja maaseudulle. Oikein kivoja paikkoja jäänyt taakse ja tietysti nähtävyyksiä kuten 12 Apostoles ja London Bridge. Mahtavia luonnon muovaamia maisemia. Oikein mukavissa pikkukylissä yövytty matkalla, kuten Apollo Bay:ssä, Port Fairy:ssä ja nyt Robessa. Huomenna (tai ylihuomenna) matkamme jatkuu kohti Adelaidea, jossa levätään sen aikaa että Nina selviää yskästä, köhästä ja muista flunssan oireista.

T / N (S37.166233 E139.7698, Robe)

31.5.2007

Edelleen Melbournessa. Flunssa on flunssa Australiassakin ja viikon se kestää täälläkin. Onneksi hostelli on mukavuudessaan huippuluokkaa, eikä 4 hengen dormiimme ole vielä tullut muita joita niistäminen, yskiminen tai yleinen voivottelu haittaisi. Huomenna pitäisi kaikesta huolimatta jatkaa kohti Adelaidea vuokra-autolla pitkin maailman hienointa tietä, joka kulkee nimellä Great Ocean Road. Kuvia vuotavista nenistä tai nenäliinavuorista on turha etsiä tuoreista kuvista!

T / N (S37.82803 E144.95755, Melbourne)

24.5.2007

Taas Melbournessa. Hobartin jälkeen ajettiin itärannikkoa pitkin Coles Bayhin jossa vietettiin yksi yö. Matkan varrella käytiin Bichenon Natureworldissa jossa syötettiin vapaana pomppivia kenguruja ja katseltiin kaikenlaisia Australian elukoita kuten tasmanian tuholaisia. Coles Bayssa käveltiin 11 km lenkki Freycinet National Parkissa super hienoissa maisemissa. Lenkin päätteeksi lounastettiin parkkipaikalla wallabin tehdessä meille seuraa. Antoi rapsuttaa kainalon alta ja peruutti syvästi järkyttyneenä haistettuaan Tepon vaellussukkaa. Coles Bayn jälkeen yö Bichenossa jossa käytiin pingiviiniretkellä joka oli aivan huippu. Katsottiin ihan läheltä pieniä pingviinejä jotka saapuivat rannalle nukkumaan. Kerta kaikkiaan hassuja otuksia. Lopuksi ajettiin takaisin Devonporttiin josta laiva takaisin Melbourneen. Tasmaniassa oli kaiken kaikkiaan uskomattoman hienot maisemat ja aivan huippua. Aika kummallista olla taas suuressa kaupungissa ja ihmisvilinässä. Seuraavaksi pitäisi saada taas vuokrattua auto jolla pääsisi Adelaideen asti. Sitten olisi korkea aika hankkia duunia.

T / N (S37.82803 E144.95755, Melbourne)

20.5.2007

Pari yötä Hobartissa Pickled Frog hostellissa. Eilen pitkä ajomatka ja pientä säätämistä vuokraamamme auton kanssa, jonka tulos oli lopulta, että allamme Tasmaniassa on paria pykälää hienompi auto kuin mitä valittiin. Auto on 3.8L litran V6 moottorilla varustettu Mitsubishi, kulkee mukavasti ja bensaa palaa. Ei ihme että Australia kuuluu eniten päästöjä tuottaviin maihin. Täällä on reippaat nopeusrajoitukset, joiden mukaan ajaessa ajo tuntuu rallilta. Takana myös Tahune Airwalk, jossa sai 30m korkeudesta katsella jättimäisiä eukalyptus puita.

T / N (S42.88605 E147.32202, Hobart)

19.5.2007

Kaksi yötä Cradle Mountainissa Tasmaniassa. Majoituttiin Cosy Cabins paikassa. Nähtiin paljon opossumeja, vompatteja ja wallabeja. Käsittämättömät maisemat. Patikoitiin koko päivä vesisateessa ja iilimato teki tuttavuutta Ninan kanssa.
Nyt matka jatkuu kohti Hobarttia.

T / N (S41.57674 E145.93489, Cradle Mountain)

15.5.2007

Viikko takana Melbournessa. Ollaan kävelty valtavia määriä pitkin Melbournen keskustaa. Siinä sivussa ollaan vierailtu kasvitieteellisessä puutarhassa, Melbournen akvaariossa ja käyty katsomassa Australialaista jalkapallo-ottelua 77 000 fanaattisen Australialaisen kanssa. Tunnelma oli aikamoinen. Ollaan myös päästy käymään bileissä esikaupunki alueella ja nähtiin kerralla noin 50 opossumia puistossa kun joku mies ruokki niitä. Hassuja otuksia. Seuraavaksi on vuorossa merimatka myrskyisän salmen yli Tasmaniaan, jossa vietetään viikko kierrellen ympäriinsä vuokra-autolla luontoa ja eläimiä ihmetellen. Ja päästinhän mekin näkemään Euroviisut kun paikallinen tv-kanava SBS näytti ne vallan telkkarista tosin noin päivän myöhässä. Kaikki sujuu hyvin vaikka vararikko uhkaakin jo heti kättelyssä.
Pari kuvaa on nähtävillä Tuoreimmat kuvat-linkin takaa. Lisää luvassa jahka ehditään.

T / N (S37.81548 E144.99059, Melbourne)

10.5.2007

Kolme päivää kävelty pitkin Melbournea. Uhkailusta huolimatta sää on ollut kuiva. Saldona opossumeita ja papukaijoja. Lentomatkasta on jo suurinpiirtein toivuttu. Hostellivalinta osui ihan kohdalleen ja kaikki muukin sujunut hyvin.

T / N (S37.81548 E144.99059, Melbourne)

7.5.2007

Singaporessa!
Lennot tahan asti mennyt mukavasti, Lontoosta 12h syoden, viinia juoden ja elokuvia katsellessa. Kiitos Quantas!

T / N (N01.36305 E103.98908, Singapore)

6.5.2007

Tänään lähdetään kello 18:15 !

Suosittelen muita näin pitkälle matkalle lähtijöitä konsultoimaan tuttua taikuria, että saa usean kuukauden elämän mahtumaan yhteen kassiin (max. 20kg). Me näytettiin jossain määrin onnistuneen tällä kertaa, mutta kyllä hiuksia on saanut haroa tavaroita valitessa.

T / N

5.5.2007

Ensi yö on viimeinen Suomessa ennen elokuun viimeistä. Tosi kummallista!

T / N

1.5.2007

Asunnottomana vappu Ulliksella meni jäähdytettyä ja kuplivaa sampanjaa juoden. Onneksi ystävät vielä suostuivat tuntemaan vaikkei koti enää odottanutkaan meitä normaaliin tapaan. Kiittää saa myös aurinkoisesta säästä.

T / N

29.4.2007

Vain viikko lähtöön. Kiirettä pitää.

Huomenna kämpän pitää olla paketissa.

T / N

18.4.2007

Hostelli Melbournesta varattu ensimmäiseksi viideksi yöksi. Valintamme oli tällä kertaa Freemans Lodge, perillä nähdään miten valinnan suhteen onnistuttiin.

T / N

17.4.2007

Hankittiin toiselle matkalaukun tai rinkan sijasta duffel ratkaisu:

iso ja musta!

T / N

15.4.2007

Käytiin nostamassa matkakuumetta Helsinki-Vantaalla.

Kolme viikkoa lähtöön - jännää.

T / N

14.4.2007

Käytiin harjoittelemassa pussikaljan juomista matkaa varten Tapiolan nurmikentillä.

Erittäin hienoa!!!

T / N

9.4.2007

Kuvat löytyy sitten osoitteesta public.box.net/cousmous Sinne niitä työnnetään sen minkä keretään kun matka etenee.

T / N

31.3.2007

Ennen matkaa tietysti jännittää pirusti, että mitäköhän tästä nyt tulee kaikkiaan, kun pitkään poissa kotoa ja poissa euroopasta. Myös käytännön järjestelyt jänskättää, että miten ne sitten järjestyy. Ei tietenkään mitään pelkoa ole, etteikö kaikki toimisi lopulta, mutta olisihan se kumma jos ei yhtään tuntuisi missään.

T / N